I saw something so horrid yesterday... I don't really even wanna get into it. It was a link on Facebook. Violence involving a small child. Worst thing I've ever seen and I wish I could take back the decision to open Facebook. Been crying loads yesterday and a few times today. And feeling powerless. It's always children and animals.. always. People are so cruel.

Other than that, it's all good. Warm, sunny, we've been out loads. Having fun. T's had fun, most of all.

The lights go out and I can't be saved
Tides that I tried to swim against
Have brought me down upon my knees
Oh I beg, I beg and plead singing

En route to get groceries I got to thinking of the past year. 

In the spring and early summer 2013 I was miserable. In a way I still hung on to the (memory of the) lil dude's dad. (That's what happens when there's no closure mmmkay.) I had stopped hoping he'd come back, but I wasn't entirely ready to move on either. After having had pneumonia, I lived in a constant fear of dying, getting sick, being unable to take care of the boy- just a fear of everything. It was pretty bad and I knew it was bad. I didn't know how to escape it all. So I just sat there and hung on for dear life. 

The boy's dad contacted me again about a year ago. It was a total turning point. Knowing he was interested in his son helped a lot. Knowing he would be ok if something was to happen to me helped TONS. I stopped thinking about dying and decided to concentrate on living and to not fuck this up. Then all the other stuff came - "the relationship crap". I was so easily fooled, I just tripped over him and I was down. As pray goes, hey- here's an easy one.

Then I woke up a year later. At least 10 kilos heavier, self esteem shattered, confused out of my wits, disappointed and hurt. My heart feels lighter though. I feel like I can pull this off. We're doing good. We don't need liars and cheaters here. I just need to enforce and build this positivity.

This is the starting point.

And I repeatedly do.

Will try: Pinto bean salad with avocado

 

 

 

 

 

Original recipe here

Tänään on toukokuun 17. päivä. Normipäivä. Oikeastaan ensimmäinen kunnon kesäpäivä, noin sään puolesta. Ja tässä istun sisällä, 2-vee poika toisessa kädessä kiinni kun kirjoitan. Tarkoitus on kohta laittaa ruokaa ja sitten lähteä ulos, jos sää sen vielä myöhemmin sallii. Sitten luetaan, nukutetaan ja sitten koittaa oma aika.

Tarkoitus on kirjoittaa tähän mitä tulevana vuonna tapahtuu. Haluan tietää miten tästä kasvan- vai kasvanko ollenkaan. The persistence of time - se jotenkin painaa päälle. Tänä vuonna mittari näyttää 37. Herran jestas.. niin lähellä sitä lukua. Haluan tietää itsestäni enemmän. Empower myself. Niin- tänne ei ilmesty mitään hienoa tekstiä. En käy kielioppia Kielitoimiston sanakirjan kanssa läpi. Olen kielipuoli muutenkin, se on totuus. Joskus suomea, joskus englantia- joskus kaikki ihan sekasin.

Monesti on tuntunut, että on itse ihan unohduksissa. Ettei enää edes muista mistä piti, mikä rentoutti. Miksi en ennen nukkunut monen tunnin päikkäreitä samalla gustolla kuin nyt? En niitä tarvinnut. Mitä sitten tein kaiket päivät? Kudoin, juu, mutta sen muun ajan. Haluan muistaa tämän vuoden vähän paremmin. Ja täältä ajattelin aloittaa.

Sanoin ja kuvin. Screenshotein ja linkein. Onward, ho! (Not THAT ho.)